Viktor E. Franklin mielestä ihminen kestää mitä vain, jos hänen elämällään on tarkoitus.
Toisen maailmansodan aikana itävaltalainen neurologi ja psykiatri Viktor E. Frankl (1905–1997) joutui olemaan keskitysleireillä vuosia vankina. Keskellä mieletöntä ihmisarvon riistoa hän alkoi miettiä, mikä sai ihmisen niissä olosuhteissa pysymään hengissä menettämättä järkeään. Miksi toiset selviytyivät paremmin kuin toiset?
Frankl tuli siihen tulokseen, että ratkaisevaa oli, pystyikö ihminen löytämään tarkoituksen elämälleen. Tämä pohjalta hän loi uuden psykiatrisen ajattelun teorian, logoterapian perustan.
Ihminen ei Franklin mielestä ole vain viettiensä orja tai vallanhaluinen yksilö. Logoterapian keskeinen ajatus on, että ihmisen tulee ja hän voi itse löytää elämänsä tarkoituksen ja ottaa vastuun siitä kaikissa elämäntilanteissaan.

”Ihmisen kohtalo ei ole täysin ennalta kirjoitettu, hän päättää siitä itse. Ihminen ei ole vain olemassa, hän myös valitsee tiensä ja päättää, mitä hänestä kulloinkin tulee.”

FRANKLIN VÄITÖSKIRJA logoterapiasta oli jo alustavasti kirjoitettu, kun hän joutui keskitysleirille. Hän ompeli väitöskirjapaperit takkinsa vuorin sisään kuvitellen niiden säästyvän siellä. Mutta heti leirille tultaessa ne arvatenkin katosivat.
Paperit löytyivät paljon myöhemmin, mutta siihen mennessä Frankl oli jo kirjoittanut kirjan uudelleen. Keskitysleirillä hänen oli onnistunut saada lyijykynän pätkä ja paperilappusia, joihin hän merkitsi öisin pikakirjoituksella muistiin viitesanoja. Niiden pohjalta hän kirjoitti väitöskirjansa.
Kirjan kirjoittaminen ja ennen kaikkea muiden vankien auttaminen säilyttämään elämänhalunsa antoi Franklin kärsimyksille tarkoituksen. Hän huomasi, että vangeilla, joilla oli tehtävä eli ”todellista toimintaa”, selvisivät vankeudesta paremmin kuin toverinsa. Myös ne vangit, jotka odottivat kovasti jotain vankeuden jälkeistä tapahtumaa, esimerkiksi rakkaiden kohtaamista, selvisivät paremmin kuin sellaiset vangit, jotka kokivat ettei heillä ollut mitään mitä odottaa.

”Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen luomalla jonkin teoksen, tekemällä jonkin työn, kokemalla hyvyyttä, totuutta ja kauneutta, nauttimalla luonnosta ja kulttuurista tai kohtaamalla toisen ainutlaatuisen olennon tämän koko ainutlaatuisuudessa – toisin sanoen rakastamalla häntä.
Ylevin tarkoituksen taju on kuitenkin varattu niille, joilta on viety mahdollisuus tarkoituksen löytämiseen työstä, elämyksistä tai rakkaudesta mutta jotka pystyvät omaksumaan sellaisen asenteen vaikeuksiaan kohtaan, että nousevat niiden yläpuolelle ja kasvavat ihmisinä.”

SYNTYPERÄLTÄÄN ja uskonnoltaan Frankl oli Wienin juutalainen. Hänen äitinsä oli kotiäiti ja isänsä opiskeli lääketieteen kandidaatiksi, mutta joutui varojen puutteessa keskeyttämään opintonsa. Elämäntyönsä Viktorin isä teki lasten ja nuorten huollon johtajana sosiaaliministeriössä. Isän vaikutteita lienee Franklin kiinnostus ihmiseen.
Perheeseen kuuluivat Viktorin lisäksi sisko ja veli. Lapsuuskoti oli turvallinen ja rakastava, vaikka ulkopuolelta tuleva juutalaisten syrjintä oli jo silloin näkyvissä. Kesät perhe vietti maalla täysihoitolassa tai sukulaisten luona. Yhteisiä sunnuntairetkiä he tekivät Wienin puistoihin ja ympäröivään luontoon. Perhe tuli toimeen, mutta varakkaita he eivät olleet.
Jo nelivuotiaana Frankl pohti ensimmäisen kerran kuolemaa, kun hän tajusi, että hänenkin on joskus kuoltava. Ajatus ei pelästyttänyt häntä, vaan sai miettimään, voiko elämällä olla jokin tarkoitus. Mitätöisikö kuolema elämän?
Mietittyään hän päätteli, että nimenomaan kuolema tuo ihmisen elämälle tarkoituksen ja menneisyyteen tallennettu elämä tekee siitä häviämättömän.
Keskikoulu- ja lukioaikana Frankl kävi vapaaehtoisesti kuuntelemassa luentoja kansalaisopistoissa ja yliopistolla. Erityisesti häntä kiinnosti filosofia ja uusi oppiaine psykologia. Vain 16-vuotiaana Frankl kävi kirjeenvaihtoa psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin kanssa. Saman ikäisenä hän piti ensimmäisen esitelmänsä, joka aiheena oli elämän tarkoitus.
Suhdettaan Freudiin Frankl on kuvannut vertaamalla itseään kääpiöön, joka seisoo jättiläisen hartioilla ja joka näkee sen vuoksi pidemmälle ja enemmän kuin jättiläinen itse. Mutta hän myös huomautti, ettei ketään voida verrata Freudiin.
Frankl etääntyi Freudin näkemyksistä. Hän liittyi individuaalipsykologian perustajan Alfred Adlerin vaikutuspiiriin, mutta luopui siitäkin, koska Adlerin teoriassa ihmisen omaa vastuuta ei huomioitu.

”Nykypäivän yhteiskunnassa useimmat ihmiset kärsivät pikemminkin vaatimusten puuttumisesta kuin siitä, että niitä olisi liikaa. Hyvinvointiyhteiskunta on liian vähän vaativa yhteiskunta, jossa ihmiset säästyvät jännitteiltä. Jännitteiltä säästyvä ihminen ryhtyy kuitenkin herkästi luomaan niitä itse joko terveellä tavalla tai epäterveellä tavalla.”

FRANKL VALMISTUI lääketieteen tohtoriksi 25-vuotiaana. Hän työskenteli lääkärinä, mutta oli edelleen kiinnostunut filosofiasta ja psykologiasta. Hän luonnosteli niihin liittyen keskitysleirille päätynyttä toista väitöskirjaansa, joka oli logoterapian alku.
Työuran alusta lähtien Franklille tuli tutuksi itsemurhan problematiikka. Hän työskenteli itsemurhaa yrittäneiden tai sitä hautovien parissa pitkään sekä nuorten että naisten laitoksissa. Neurologian ja psykiatrian erikoislääkärin yksityispraktiikan hän avasi vuonna 1937. Neljä vuotta myöhemmin hän meni naimisiin.
Ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan. Frankl ja hänen vaimonsa Tilly miettivät raskauden keskeytystä, kun tuli selväksi, mitä juutalaisille on odotettavissa. He päätyivät kuitenkin siihen, ettei heillä ollut oikeutta päättää lapsen elämästä enää, vaikka ajat olisivat olleet kuinka vaaralliset.
Frankl olisi saanut viimeiseen USA:aan lähtevään laivaan liput vaimolleen ja itselleen, mutta he eivät voineet jättää Franklin iäkkäitä vanhempia varmaan tuhoon. Franklin asema juutalaissairaalan lääkärinä oli turvannut myös hänen vanhempiaan ja sisaruksiaan.
Wieniin jääminen ei auttanut. Vanhemmat, muu suku sekä Viktor ja hänen vaimonsa vangittiin. He kaikki kuolivat keskitysleireillä, myös vaimo Tilly ja hänen odottamansa vauva. Viktorin isä kuoli keuhkokuumeeseen Theresienstadtissa, äiti joutui kaasukammioon Auschwitzissa, samoin 25-vuotias Tilly. Suvusta vain Viktor selviytyi hengissä.

”Sekä ihmisen olemus että hänen olemassaolonsa ovat ainutlaatuisia. Viime kädessä ketään ei voi korvata toisella, koska jokaisen ihmisen olemus on ainutlaatuinen. Ja jokaisen elämä on ainoa laatuaan sikäli, ettei kukaan voi elää sitä uudestaan, koska ihmisen olemassaolo on ainutkertainen.”

THERESIENSTADT, Auschwitz sekä Dachaun sivuleirit Kaufering ja Türkheim olivat keskitysleirejä, joissa Frankl oli yhteensä kolme vuotta. Frankl sai tietää omaistensa menetyksestä vasta sodan päätyttyä. Onneksi, sillä häntä piti vankeusvuosina hengissä myös toivo vaimon ja lapsen näkemisestä rauhan tultua.
Vapauduttuaan Frankl sai pikkuhiljaa tietää tilanteen. Elämää oli jatkettava. Hän kirjoitti väitöskirjansa uudelleen, ja hänet valittiin vuonna 1946 Wienin neurologisen poliklinikan johtajaksi.
Samana vuonna hän avioitui Eleonore Schwindtin kanssa. Liitosta syntyi tytär Gabriele. Frankl sai kaksi lastenlasta. Nämä kaksi sukupolvea jatkavat edelleen Wienin Viktor Frankl Instituutissa logoterapian kehittämistä ja tunnetuksi tekemistä.
Viisikymmenluvun puolessa välissä Franklista tuli Wienin yliopiston psykiatrian ja neurologian professori. Näin hänestä tuli Freudin aikoinaan hallussa pitämän oppituolin haltija. Vuonna 1970 Frankl nimitettiin myös logoterapian professoriksi Kalifornian yliopistoon.
Franklille annettiin 29 kunniatohtorin arvoa eri puolilla maailmaa. Vierailuluentoja hän piti kahdessasadassayhdeksässä yliopistossa kaikissa maanosissa. Viimeisen luentonsa hän piti Wienin yliopistossa syyskuussa vuonna 1996.

”Menestyksen ja onnen täytyy vain antaa tulla, ja mitä vähemmän niistä välittää, sitä enemmän niille tulee tilaa.”

KOKO ELÄMÄNSÄ Frankl oli toimelias. Hän kirjoitti ja luennoi lähes loppuun asti. Sokeuduttuaan 85-vuotiaana hän vielä saneli tekstejä julkaistavaksi.
Franklin suhtautumisesta sokeutumiseen kertoo hänen oppilaansa Elisabeth Lukasin tarina siitä, kun hän meni suruissaan tapaamaan opettajaansa kuultuaan tapahtuneesta. Frankl oli todennut, että mitä suremista tässä on, olenhan saanut nähdä, lukea ja kirjoittaa näin pitkän ajan!
Frankl eli niin kuin opetti, ja pyrki täyttämään elämänsä tarkoitusta aina ja joka tilanteessa. Hän koki oman elämänsä tarkoitukseksi auttaa muita löytämään elämälleen tarkoitus.
Frankl pyrki voittamaan omia heikkouksiaan. Hän pelkäsi korkeita paikkoja. Sen vuoksi hän alkoi harrastaa alppikiipeilyä ja myöhemmin lentämistä. Pelostaan huolimatta hän kouluttautui vuorikiipeilyoppaaksi. Lentotuntien ottamisen hän aloitti 67-vuotiaana ja suoritti ensimmäisen yksinlentonsa pari kuukautta sen jälkeen.

”Ihmisen ei loppujen lopuksi tulisi kysyä, mikä on hänen elämänsä tarkoitus, vaan päinvastoin hänen täytyy todeta, että juuri häneltä kysytään. Lyhyesti sanoen, elämä kysyy jokaiselta ihmiseltä.”

Lähteet:
Suomen Logoterapiainstituutin logoterapian perusopinnot / Pirjo Möller 2006–07.
Logoterapia — avain mielekkääseen elämään. Lyhytterapiainstituutti 2005.
Lauri Pykäläinen 2004: Ihmiskäsitys, arvot ja kasvatus Franklin ja Böschemeyerin logoterapioissa.
Viktor E. Frankl: Ihmisyyden rajalla. Otava 1981.